Koti itsenäisessä oikeusvaltiossa Paremmat palvelut pienemmillä veroilla ei ole utopia

Kymppitonnilla oma koti Espoosta. Osaomistus asojen tilalle.

  • Pikkurahalla omistusasuntoon: ensimmäinen ns. puolikunnallinen asunto-osakeyhtiö valmistui Tampereelle Pyynikintori 6:een 1929.
    Pikkurahalla omistusasuntoon: ensimmäinen ns. puolikunnallinen asunto-osakeyhtiö valmistui Tampereelle Pyynikintori 6:een 1929.
  • Kymppitonnilla omistusasuntoon Espoossa 1990. Palautetaan tämä!
    Kymppitonnilla omistusasuntoon Espoossa 1990. Palautetaan tämä!

Espoon puutarhakaupunki Tapiola on esimerkki yhteiskunnan tuella toteutetusta viihtyisästä ja kohtuuhintaisesta asumisesta. Sellaisesta, johon tavallisella ihmisellä oli varaa. Näin toimi valtion luoma omistusaravajärjestelmä neljäkymmentä vuotta, aina 1990 luvulle saakka. Omistusarava tarkoitti sitä, että asunnon ostaja sai edullista valtion lainaa, ja rakentamisen taso ja hinta olivat säännellyt. Se siirsi suuret ikäluokat torppareista kotiensa omistajiksi.

 

Kaksikymmentä vuotta sitten tämä hyvin toiminut järjestelmä romutettiin. Omistusaravien sijaan  valtion tuki, nyt ARA-rahoitukseksi kutsuttuna, ohjattiin ”yleishyödyllisille” rakennuttajille vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tuotantoon. Tulos on, että vuokratalojen suuromistajiksi on noussut muodollisesti ”yleishyödyllisiä” kiinteistösijoituskonserneja. Nämä konsernit tekevät kuitenkin huippuvoittoja, ja monesti perivät vapaiden markkinoiden tasolla olevia vuokria ja vastikkeita.

 

Pienituloisten auttaminen omistusasumisen alkuun yhteiskunnan tuella oli asuntopolitiikan keskeinen väline jo ennen 1950-luvulla alkanutta aravaa. Kohta Suomen itsenäistyttyä suuret kaupungit ideoivat tähän tarkoitukseen puolikunnallisen asuntotuotannon. Sen avulla rakennettiin matalan kynnyksen asuntoja, jotka ajan myötä siirtyisivät asukkaiden täyteen hallintaan. Kyseessä oli siis varhainen omistusaravien edelläkävijä, jolla pienituloiset saivat vuokran hinnalla - tai halvemmallakin - oman asunto-osakkeeen. Puolikunnallista mallia hyödynsivät erityisesti suuret kaupungit. Vastaava järjestelmä oli omistusaravien lisärahoitusmuotona käytössä mm. Espoossa 1990 -luvulle saakka.

 

Vielä 1990, siis alle 30 vuotta sitten, saattoi kasvavassa Espoossa sairaanhoitaja ostaa itselleen vaikkapa Kuitinmäestä kivan omistuskaksion uudesta talosta. Myyntihinta oli alle kymppitonnin markoissa, eli sairaanhoitajan silloinen muutaman kuukauden palkka. Tämä oli mahdollista, koska aravalaina rahoitti 80% rakennuskustannuksista, ja suurelle osalle loppua kauppahintaa oli mahdollista saada kunnan myöntämää lisälainaa.

 

Nykyisinkin olisi vastaava järjestelmä olemassa - jos sitä haluttaisiin käyttää. Valtion ARA-järjestelmä sisältää mahdollisuuden osaomistustalojen rahoittamiseen. Osaomistuksessa asukas maksaa 15% rakentamisen kustannuksista, jota vastaan hän omistaa heti 15% kotiinsa oikeuttavista osakkeista. Seuraavat 5-12 vuotta asukas asuu kodissaan vuokralaisena ja maksaa asumisensa kulut. Noiden vuosien kuluttua hän voi halutessaan lunastaa loput kotiinsa oikeuttavat osakkeet alkuperäisten rakennuskustannusten hintaan. Osaomistus eli osari on asukkaalle polku kotinsa omistajaksi.

 

Sari Sairaanhoitaja voisi siis nytkin päästä Espoossa kymppitonnilla kiinni omaan kaksioon. Ja vieläpä valvottuun ARA-hintatasoon, ilman kohtuutonta riskiä. Miksi tämä ei kuitenkaan toteudu?

 

Syy ARA-osareiden puuttumiseen metropolin asuntomarkkinoilta on yksinkertainen: vaihtoehto on asukkaalle llian edullinen. Perinteiset "yleishyödylliset" ARA-talojen omistajat rakentavat mieluummin vuokra-asuntoja ja asumisoikeusasuntoja, joista heidän on helpompi pumpata rahaa osakkeenomistajiensa tai näiden lähipiirin taskuun. Vapailla markkinoilla toimivat rakennuttajat taas tekevät bisneksensä markkinaehtoisesti, ja hyvä niin.

 

Mutta tässä tilanteessa meillä on merkillinen pulma. Lainsäädäntö ARA-osaomistusasuntojen tuottamiseen on olemassa, rakentamisrahat ovat valtion asuntorahastossa olemassa, ja halukkaita ostajia varmasti olisi pilvin pimein. Miten ratkaista tämä tarjonnan ja kysynnän kohtaanto-ongelma?

 

Ratkaisu olisi helppo: pääkaupunkiseudun kuntien on lähdettävä edistämään ARA- osaomistusasuntojen tuottamista. Budjettivaroja tähän ei tarvita, poliittinen tahto riittäisi.

 

Osmo Soininvaara on oikeassa. Nykyiset sosiaalisen asuntotuotannon muodot on osin heitettävä syrjään. HITAS ja ara-rahoitettu asumisoikeusasuminen joutavat lentää ulos kaupunkien asuntopoliittisesta pakista.

 

Mutta Osmo Soininvaara on väärässä siinä, että tilalle kaupunkien olisi tyydyttävä vain tuottamaan markkinahintaisia vuokra-asuntoja, joiden asukkaita sitten tuettaisiin suoralla rahallisella tuella tarpeen mukaan.

 

Parempi vaihtoehto kaupungeille on tuottaa ARA-osaomistusasuntoja. Ne avaavat pienituloisille tien omistusasumiseen ja omilla jaloilla seisomiseen. Siten osaomistustalot lisäävät yhteisöllisyyttä, vähentävät segregaatiota, ja pienentävät julkisia menoja. Ja mikäpä olisi parempaa kotouttamista? Autetaan maahanmuuttajat polulle, jonka päässä he omistavat oman kotinsa! Oma pala Suomea kotouttaa kummasti, vaikka se olisi siivu kerrostaloa.

 

Osaomistuskotien rinnalla tarvitaan tietysti sosiaalisin perustein jaettavia vuokra-asuntoja niille, joiden tuen tarve sitä edellyttää. Soininvaaran malli on tutkimisen arvoinen vaihtoehto tämän tarpeen tyydyttämiseksi. Mutta varsinkin ARA-asumisoikeusasuminen on asuntomarkkinoiden vääristymä, jossa yhteiskunnan tuki ohjautuu sijoittajien taskuihin eikä asukkaiden hyväksi. Asojen uustuotanto ei julkista tukea ansaitse,

 

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005601150.html

 

Siksi tulen esittämään pian alkavassa Espoon asunto-ohjelman käsittelyssä, että kaupunki lakkaa tukemasta uusien asumisoikeustalojen rakentamista. Asojen sijaan kaupungin on edistettävä ARA-osaomistusasuntojen tuotantoa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

Osaomistusasunnot olisivat ihan hyvä ratkaisu, ongelmana on juurikin, että ne eivät (SATO ja kumppanit mielestä) ilmeisesti tuota tarpeeksi sijoitettuun pääomaan suhteutettuna. Kaupunki ei myöskään saisi samaa hintaa tontista, ja hyvät paikat menisivät tietenkin kovan rahan asunnoille.

Aivan uusien halpis alueiden rakentaminen kauemmas "hyvistä" alueista on kallista, kun infra ja palvelut pitää kuitenkin saada.

Aiemmissa ja nykyisissä osaomistusasunnoissa oli myös tulorajat, ja sääntö, että ostetut osakkeet tuli myydä alkuperäiseen ostohintaan korjattuna indeksillä, vaikka siinä olisikin jo "lusinut" vuokralla useamman vuoden. Asunnon edelleen vuokrausoikeutta myös on rajattu ja lisäosuuksien ostaminen etukäteen (max 49%) ei laske vuokran osuutta merkittävästi, vaan nekin rahat kannattaa sijoittaa tuottavammin.

Osaomistusosuuden edelleen myymiseen pitäisi saada jokin parempi ratkaisu.

Toimituksen poiminnat