*

Koti itsenäisessä oikeusvaltiossa Kilpi kodin, oikeusvaltion ja itsenäisyyden puolesta

Äänioikeus asumisoikeusasukkaille

  • Oikeusministeri Jari Lindströmin aloite asumisoikeusasukkaiden äänioikeudesta.
    Oikeusministeri Jari Lindströmin aloite asumisoikeusasukkaiden äänioikeudesta.

Kun asumisoikeuslaki säädettiin vuonna 1990 hallituksen esityksessä eduskunnalle todettiin, että asumisoikeusmaksu on pääomasijoitus:

“Asumisoikeuden hankkija sijoittaa talon rakentamiseen pääomaa, joka voidaan rinnastaa esimerkiksi osakkeenomistajan oman pääoman sijoitukseen.” (HE 59/1990)

Hyväksyessään asolain eduskunta edellytti asumisoikeusasukkaiden päätösvallan lisäämistä pikaisesti:

Eduskunnan vastauksessa hallitukselle 27.6.1990 todetaan, että ”Eduskunta edellyttää, että hallitus pikaisesti valmistelee säännösehdotukset, joilla turvataan asumisoikeusasunnoissa asuville vuokratalojen asukkaita paremmat vaikutusmahdollisuudet…asumisoikeustalojen hallintoon ja …päätöksentekoon… tavoitteena tulee olla asukkaiden todelliset vaikutusmahdollisuudet asumiseensa.”

Tästä huolimatta tilanne vuonna 2015 on edelleen se, että asumisoikeusasukkailta puuttuu pääomasijoittajalle kuuluva äänioikeus yhtiökokouksessa. Asumisoikeusasukkaat ovat siten yhtiöiden riskipääoman sijoittajia, mutta vailla sekä velkojan oikeuksia että osakkeenomistajan oikeuksia. Tilanne on perustuslaissa ja EUn peruskirjassa säädetyn omaisuuden suojan vastainen.

Sipilän hallituksen asuntoministeri Kimmo Tiilikainen ja oikeusministeri Jari Lindström ovat edellisessä eduskunnassa vaatineet asumisoikeusasukkaille äänioikeutta talojen omistajayhtiöiden yhtiökokouksiin.

www.youtube.com/watch?v=edO8_G9Dheg

Nyt asukkaat odottavat ministereiltä näiden lupausten toimeenpanemista.

Asumisoikeusasukkaiden oikeussuojan heikkous on johtanut asoyhtiöissä moraalikatoon, huippuvoittoihin ilman valtaa käyttävien osakkeenomistajien omaa riskiä. Esimerkiksi suurimman asumisoikeusyhtiön Asokotien liikevoittoprosentti 2014 oli 35%. Se on kaksi kertaa suurempi kuin kiinteistösijoitustoimialalla yleensä, mukaan lukien vapailla markkinoilla toimivat sijoitusyhtiöt.

Huippuvoittoja on tehty keräämällä ylikorkeita vastikkeita asukkailta. Niillä on Asokotien osakkeenomistajien varallisuutta lisätty kolmessa vuodessa 2012-2015 yli 60 miljoonaa euroa. Samalla osakkeenomistajien sijoitus yhtiöön on ollut reilun miljoonan. Vailla kaikkea päätösvaltaa olevien asukkaiden riskisijoitukset Asokotien omaan pääomaan ovat puolestaan yli 160 miljoonaa euroa.

Moraalikato on johtanut asumisoikeusjärjestelmässä huonoon hallintoon ja asukkaiden rahastukseen. Epäkohta on vihdoin korjattava. Asumisoikeusasukkaille on annettava heidän tekemiään  pääomasijoituksia vastaava äänioikeus asotalojen omistajayhtiöiden hallinnossa.

Lue lisää www.asumisoikeus.guru

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän JukkaKilpi kuva
Jukka Kilpi

Tässä esimerkkinä juuri saamani kirpeä asukaspalaute Asokotien asukkaalta:
"Tuttuni muutti HASON (Helsingin kapungin omistama asoyhtiö) asuntoon Jätkäsaassa, 82,5 m2, parketti ja uustuotantoa. Neliövuokra kuitenkin €11/m2. Minun asuntoni olisi tällä neliöhinnalla €359/kk halvempi.

Tuskin Jätkäsaari on halvempaa aluetta. Eli jotakin mätää meidän ASOssa (= Asokodit Oy) on."

Selitys vastike-erolle: Kaupungin yhtiö hinnoittelee asumisen lain edellyttämään omakustannushintaan, kun demarien hallitseman Asuntosäätiön Asokodit tekee miljoonia perimällä markinavuokrien tasoisia vastikkeita!

Toimituksen poiminnat